Ydinenergia ja kaukolämpö

Jaakko Leppänen – 17.12.2018

Teknillinen korkeakoulu (nyk. Aalto-yliopisto) isännöi Espoon Otaniemessä kesällä 1977 ydinenergia-alan kansainvälistä konferenssia,ⁱ jonka teemana oli lämmöntuotantoon suunniteltujen reaktoreiden teknologia. Tapahtuma oli varmasti aikanaan Suomelle merkittävä, sillä Loviisan ensimmäinen reaktoriyksikkö oli aloittanut tuotantonsa vasta saman vuoden keväällä. Myös konferenssin aihepiiri oli ajankohtainen. Vuoden 1973 öljykriisi oli herättänyt huolen halvan ja helposti jaeltavan lämmitysöljyn saatavuudesta, ja huoltovarmuuden turvaamiseksi monessa maassa oli alettu siirtymään talokohtaisista lämpökattiloista yhä enemmän keskitettyyn kaukolämmöntuotantoon. Kehitys oli erityisen nopeaa kylmän talvi-ilmaston pohjoismaissa. Koska ydinenergia oli 1970-luvulla jo kaupallisesti kypsää teknologiaa, reaktoreiden käyttö kaupunkien lämmitykseen vaikuttikin varsin hyvältä keinolta vähentää riippuvuutta epävarmasta öljystä.

Suomessa ydinkaukolämmön mahdollisuuksia oli alettu selvittää Valtion Teknillisessä Tutkimuskeskuksessa jo vuosikymmenen alussa. VTT:n lisäksi hankkeeseen osallistuivat voimayhtiöt Teollisuuden Voima ja Imatran Voima (nyk. Fortum), energiateknologian alalla toiminut Ekono Oy, sekä joukko suomalaisia teollisuusyrityksiä Oy Finnatom Ab -nimisen yhteenliittymän alla. Ulkomaisena yhteistyökumppanina toimi norjalainen Institutt for Atomenergi, joka operoi kahta raskasvesimoderoitua tutkimusreaktoria Kjellerissä ja Haldenissa.

Tutkimuksen tavoitteena oli ennen kaikkea kartoittaa ydinenergialla tuotetun kaukolämmön kustannuksia. Tarkastelun kohteeksi otettiin 100 megawatin kaukolämpölaitos, joka perustui pitkälti olemassa olevaan painevesireaktoriteknologiaan. Suurin ero sähköntuotantoreaktoreihin oli alhaisempi käyttöpaine ja -lämpötila, sekä pienempi yksikkökoko. Reaktorin markkinoiksi kaavailtiin kaukolämmön piirissä olevia yli 50,000 asukkaan taajamia, joita 1970-luvun alussa löytyi Helsingistä, Tampereelta, Lahdesta, Espoosta, Vantaalta, Oulusta, Jyväskylästä, Kuopiosta, Vaasasta, Lappeenrannasta, Hämeenlinnasta ja Porista. Turkua ei kuitenkaan jostain syystä kelpuutettu listalle mukaan. Hankkeen loppuraportissaⁱⁱ ydinenergialla tuotettu kaukolämpö arvioitiin varsin kilpailukykyiseksi vaihtoehdoksi verrattuna fossiilisiin tuontipolttoaineisiin, ja teknologian arviointiin olevan kaupallisesti kypsää 1980-luvulle tultaessa.

Mitä kaukolämmön tuottaminen ydinvoimalla sitten käytännössä tarkoittaa? Suomessa kaukolämpöverkkojen peruskuormasta vastaavat tavallisesti suuren kapasiteetin yhteistuotantolaitokset, joissa tarvittava lämpö otetaan sähköä tuottavasta turbiinikierrosta. Kaukolämpöverkkoon on kytketty myös varavoimana ja huipputeholaitoksina toimivia lämpökeskuksia, jotka käynnistyvät kun tehoa tarvitaan lisää kylmimpien talvipäivien aikana. Esimerkiksi Helsingin Energialla on käytössään suuret yhteistuotantolaitokset Vuosaaressa, Hanasaaressa ja Salmisaaressa, jotka tuottavat kaukolämpöä 595, 420 ja 300 megawattia. Pienempien lämpökeskusten yhteenlaskettu kapasiteetti on 2270 MW.

Kaukolämpöverkon menoveden lämpötila on 65-120°C, mikä on helposti saavutettavissa noin 300°C asteen lämpötilassa toimivilla kevytvesireaktoreilla. Jokainen ydinvoimala voisi siis ainakin teoriassa toimia yhteistuotantolaitoksena. Tästä onkin maailmalla paljon käytännön kokemusta. Ruotsin ensimmäinen kaupallinen ydinvoimalaitos Ågestassa lämmitti vuosina 1964-1974 Farstan esikaupunkialuetta Tukholmassa parhaimmillaan yli 60 MW:n teholla. Venäjällä lähes kaikki reaktorit on suunniteltu tuottamaan lämpöä vähintään laitoksen omiin ja lähialueen asukkaiden tarpeisiin.ⁱⁱⁱ Myös keväällä 2018 keskustelua herättänyt kelluva ydinvoimala Akademik Lomonosov on suunniteltu tuottamaan sähkön lisäksi kaukolämpöä Venäjän arktisen alueen kaupungeille. Aluksessa on kaksi alun perin jäänmurtajakäyttöön kehitettyä ydinreaktoria. Kaukolämmöntuotanto oli huomioitu myös Loviisan kolmannen reaktoriyksikön periaatepäätöshakemuksessa, jonka valtioneuvosto tosin hylkäsi vuonna 2010.

Yhteistuotannon sijaan ydinreaktori voidaan kuitenkin suunnitella tuottamaan pelkkää kaukolämpöä. Juuri tämä oli myös VTT:n lämmitysreaktoriryhmän ajatuksena 1970-luvun alussa. Tällaisen reaktorin sydän voidaan rakentaa tavanomaisesta polttoaineesta, jota jäähdytetään vedellä. Tehon säätöön käytetään liikuteltavia säätösauvoja tai jäähdytteeseen liuotettua neutroneita absorboivaa boorihappoa. Kaukolämmöntuotannossa on mahdollista hyödyntää myös ydinreaktoreiden luontaisia kuormanseurantaominaisuuksia. Jos kaukolämpöverkosta otetaan enemmän lämpöä ulos, paluuveden lämpötila laskee. Muutos välittyy myös reaktorin jäähdytteeseen. Negatiivisten takaisinkytkentöjen vuoksi reaktori pyrkii vastustamaan toimintatilan muutosta. Fissioteho kasvaa, jolloin verkkoon syötettävä lisälämpö kompensoi muutosta kulutuksessa.^iv

Sähköntuotannosta luopuminen tarkoittaa sitä, että voimalaitosprosessiin ei kuulu lainkaan turbiinikiertoa. Termodynamiikan lakien vuoksi yhden sähköenergiayksikön tuottaminen vaatii perinteisessä höyryturbiinilaitoksessa lähes kolme yksikköä primäärienergiaa. Kaukolämpölaitoksessa energiaa ei sen sijaan tarvitse muuttaa muodosta toiseen, vaan reaktorin tuotanto on lämpöhäviöitä lukuun ottamatta kokonaan syötettävissä verkkoon. Sähköä tuottaviin ydinvoimaloihin verrattuna ydinkaukolämpölaitokset olisivatkin yksikkökooltaan selvästi pienempiä. Suurelle kaupungille sopiva yksikkökoko voisi olla 100-400 MW, mutta Suomesta löytyy myös kymmeniä pienempiä paikkakuntia, missä verkon kapasiteetti asettuu 25-50 megawatin kokoluokkaan. Vertailun vuoksi Olkiluodon uuden EPR-reaktorin sähköteho on 1600 MW, ja kokonaislämpöteho 4500 MW.

Reaktori ei kytkeydy kaukolämpöverkkoon suoraan, vaan lämmönvaihtimien ja välipiirin kautta. Tällä vältetään primäärijäähdytteen mukana kulkeutuvien radioaktiivisten aineiden päätyminen verkkoon. Energian siirtyminen piiristä toiseen vaatii tietyn lämpötilaeron, minkä vuoksi yli sata-asteisen kaukolämpöveden tuottaminen vaatii reaktorilta luokkaa 140-160°C asteen toimintalämpötilan. Periaatteessa lämpötila voi olla matalampikin, mutta kovimmilla pakkasilla runkoverkkoon syötettävää vettä on tällöin lämmitettävä lisää. Perustuotanto mitoitetaan tavallisesti kattamaan noin puolet huipputehotarpeesta, ja ylimääräistä lämpöä tarvitaan lähinnä talvikuukausina.

Painevesityyppisissä reaktoreissa jäähdyte pidetään nestemäisessä olomuodossa korkean paineen avulla. Esimerkiksi EPR-reaktorin kuuman haaran lämpötila on 328°C astetta, ja primääripiiri on paineistettu noin 155 ilmakehän paineeseen (15.5 MPa). Samalla periaatteella mutta selvästi matalammassa lämpötilassa toimivan kaukolämpöreaktorin käyttöpaine voitaisiin laskea suurin piirtein espressokeitintä vastaavalle tasolle. Matalampi käyttöpaine näkyisi ennen kaikkea reaktorin paineastian ja primääripiirin putkistojen seinämävahvuudessa. EPR:n reaktoriastiassa on terästä noin 25 cm paksuudelta, kun taas kaukolämpöreaktorissa seinämävahvuudeksi voisi riittää vain muutama sentti. Nykyisten reaktoripaineastioiden valmistusprosessi voi kestää vuosia, ja koko maailmasta löytyy vain muutama valmistaja joka kykenee työn edes suorittamaan. Kaukolämpöreaktorin paineastia voisi syntyä huomattavasti halvemmalla, jopa suomalaisessa konepajassa.

Pienellä yksikkökoolla ja matalalla käyttöpaineella on vaikutusta myös reaktorin turvallisuussuunnitteluun. Kerroin aikaisemmassa blogikirjoituksessa että merkittävin reaktoriturvallisuutta uhkaava tekijä on polttoaineen jälkilämpö, jota syntyy lyhytikäisten isotooppien radioaktiivisessa hajoamisessa. Jälkilämmöntuotto ei lakkaa välittömästi ketjureaktion katkeamiseen, vaan polttoaineen jäähdytyksestä pitää pystyä huolehtimaan vielä pitkään reaktorin sammuttamisen jälkeen. Nykyisissä laitoksissa tämä on toteutettu moninkertaisesti varmennetuilla hätäjäähdytysjärjestelmillä, joiden sähkönsyöttö pitää pystyä turvaamaan kaikissa mahdollisissa tilanteissa. Toteutuksen tekee haasteelliseksi se, että korkeapaineisen veden faasimuutokseen on sitoutunut paljon energiaa. Esimerkiksi primääripiirin putkivuoto aiheuttaa reaktorin suojarakennuksen paineistumisen veden purkautuessa höyrynä ulos. Vakavassa onnettomuustilanteessa radioaktiivisen päästön pidättäminen edellyttääkin myös suojarakennuksen jäähdytystä.^v

Polttoaineen jälkilämmöntuotto on suoraan verrannollinen reaktorin fissiotehoon, joten esimerkiksi 200 megawatin kaukolämpöreaktori tuottaisi sammuttamisen jälkeen lämpöä alle 5% suuren EPR:n jälkilämpötehosta. Matalan toimintalämpötilan ansiosta myöskään jäähdytteen faasimuutokseen ei olisi sitoutunut vastaavaa energiamäärää. Reaktorin jälkilämmönpoisto ja paineenhallinta voitaisiin tällöin toteuttaa helposti luonnonkiertoon perustuvilla passiivisilla järjestelmillä. Polttoaineen läpi kulkeva vesi lämpenee ja pyrkii nousemaan ylöspäin, joten jos jäähdytettä viilentävä lämmönvaihdin sijoitetaan sopivasti suhteessa reaktoriin, virtaus käynnistyy itsestään ilman pumppuja ja ulkoista käyttövoimaa. Korkea turvallisuustaso on tällöin saavutettavissa ilman kalliita ja moninkertaisesti varmennettuja aktiivisia hätäjäähdytysjärjestelmiä. Jos laitoksen sähköjärjestelmät menetetään, reaktori siirtyy itsestään turvalliseen tilaan, jossa jälkilämpö siirtyy luonnonkierrolla lämmönvaihtimien kautta reaktorirakennuksen ulkopuolelle.^vi

Passiiviseen turvallisuussuunnitteluun perustuvaa kaukolämpöreaktoria kaavailtiin pohjoismaisille markkinoille jo neljä vuosikymmentä sitten. Tätä SECURE (Safe Environmentally Clean Urban REactor) -nimellä kulkenutta reaktorikonseptia tutkittiin vuosina 1976-1977 ruotsalais-suomalaisena yhteistyönä. Hankkeeseen osallistuivat Ab ASEA-Atom (nyk. Westinghouse) ja Ab Atomenergi Ruotsista, sekä Finnatom ja VTT Suomesta. Tavoitteena oli kehittää 200 MW kaukolämpöreaktori, joka tuottaisi 95°C asteista vettä suurten ja keskikokoisten kaupunkien kaukolämpöverkkojen peruskuormatarpeisiin.

SECURE poikkeaa monelta osin perinteisistä paine- ja kiehutusvesilaitoksista. Reaktorin paineastiana toimii suuri teräsbetonista valettu allas, joka yhdessä primääripiirin komponenttien kanssa on sijoitettu maanalaiseen kallioluolaan. Reaktori toimii 0.7 MPa paineessa ja 115°C asteen lämpötilassa. Normaalissa toimintatilassa jäähdytettä kierrätetään pumpuilla reaktorista lämmönvaihtimiin, jotka on kytketty välipiirin kautta kaukolämpöverkkoon. Jäähdytyskierto on auki ympäröivään vesialtaaseen, mutta pakotetun virtauksen aiheuttama paine-ero estää allasveden pääsyn reaktoriin. Pumppujen pysähtyessä virtausolosuhteet muuttuvat sellaisiksi, että luonnonkierto altaassa pääsee käynnistymään. Altaasveteen lisätty boori pysäyttää samalla ketjureaktion etenemisen. SECURE:ssa ei ole lainkaan säätösauvoja, vaan myös reaktorin sammuttaminen hoidetaan pysäyttämällä virtausta ylläpitävät pääkiertopumput.

Maanalaisella sijoituksella ja passiivisilla turvallisuusominaisuuksilla pyrittiin mahdollistamaan reaktorin rakentaminen aivan suurten kaupunkien tuntumaan. Sähköstä poiketen lämpöä ei pystytä siirtämään kustannustehokkaasti pitkiä matkoja, joten tuotanto on saatava lähelle kulutusta. Ydinvoimalaitoksia koskevat viranomaisvaatimukset oli kuitenkin laadittu pitkälti siltä pohjalta, että laitosalueen lähiympäristössä ei ollut suuria asutuskeskittymiä. Kyse ei ollut niinkään siitä etteikö näin olisi voinut olla, vaan siitä, että aikaisemmat laitokset oli rakennettu pienille paikkakunnille, eikä tällaisille tarkasteluille ollut luvitusvaiheessa tarvetta. Riittävän turvallisuustason osoittamiseksi SECURE:n suunnittelussa haluttiin käyttää mahdollisimman vähän sellaisia järjestelmiä, jotka olivat riippuvaisia automaatiosta, mekaanisten laitteiden toimintavarmuudesta tai reaktorin ohjaajien tekemistä päätöksistä. SECURE-hanketta ja sen soveltuvuutta nykyisiin turvallisuusstandardeihin on käsitelty tarkemmin Suomen Atomiteknillisen Seuran Ydintekniikka-lehden vuoden 2012 numeroissa 2 ja 3.

VTT:n lämmitysreaktoriryhmän selvitykset ja ruotsalais-suomalainen SECURE-hanke eivät aikanaan tuottaneet konkreettista lopputulosta. Ydinvoima ajautui 1980-luvulla poliittisiin vaikeuksiin, ja monen suuren kaukolämpölaitoksen polttoaineeksi valikoitui halpa kivihiili. Kaukolämpöreaktoreiden kehitystä ei varsinaisesti lopetettu, mutta kiinnostus hiipui, ja aihe jäi viimeistään vuosituhannen vaihteessa eksoottisempien trendien, kuten ydinjätteen transmutaatiotutkimuksen ja neljännen sukupolven reaktoriteknologian varjoon.

Kiristyvät CO₂-päästövaatimukset ja tarve päästä eroon saastuttavasta kivihiilestä ovat kuitenkin tuoneet kaukolämpöreaktorit jälleen otsikoihin. Uutisia teknologian kehityksestä on viime aikoina kuultu erityisesti Kiinasta, missä kyse ei ole ainoastaan ilmastonmuutoksen torjunnasta, vaan myös kaupunkien ilmanlaatua pilaavien pienhiukkaspäästöjen leikkaamisesta. Ydinenergian lämmityskäyttöä on tutkittu Kiinassa 1980-luvulta lähtien. Maailman ensimmäinen erityisesti kiinteistöjen lämmitykseen tarkoitettu ydinreaktori, viiden megawatin teholla toimiva NHR-5, aloittikin toimintansa Tsinghuan yliopistossa Pekingissä jo vuonna 1989.

Kiinan lämmitysreaktoritutkimus jakaantui jo varhain kahteen kehityslinjaan. NHR-5 perustui perinteiseen paineastiatyyppiseen rakenteeseen, joskin reaktorin jäähdytys oli toteutettu passiivisesti luonnonkierrolla. Tämän lisäksi Tsinghuassa kehitettiin 1990-luvulla nk. DPR-konseptia (Deep Pool Reactor), joka tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että kaukolämpöverkon edellyttämä yli 100°C asteen käyttölämpötila saadaan aikaiseksi hydrostaattisella paineella, sijoittamalla reaktori 25 metriä syvän vesialtaan pohjalle. Reaktori ei tällöin tarvitse lainkaan varsinaista paineastiaa, sillä veden paine altaan pinnalla on normaalin ilmakehän tasolla. DPR-tyyppistä reaktoria voidaan tavallaan luonnehtia konservatiiviseksi versioksi SECURE:sta. Reaktorin jälkilämmönpoisto nojaa samalla tavalla passiiviseen luonnonkiertoon, mutta monimutkaiseen virtausmekaniikkaan perustuvat järjestelmät on korvattu yksinkertaisella jäähdytyskierrolla, ja tehotason asettamiseen käytetään perinteisiä säätösauvoja. SECURE:n tapaan reaktoriallas on suunniteltu sijoitettavaksi maanalaiseen kallioluolaan.

Paineastiatyyppisen NHR-5 -reaktorin pohjalta kehitettiin sittemmin samalla periaatteella toimiva 200 megawatin NHR-200. China General Nuclear -yhtiö on yhdessä Tsinghuan yliopiston kanssa parhaillaan selvittämässä kehityslinjan uusimman version (NHR200-II) ensimmäisen prototyypin rakentamista. Myös DPR-konseptia on kehitetty eteenpäin, ja ensimmäisen allastyyppisen 400 megawatin DHR-400 -laitoksen alustava suunnittelutyö saatiin päätökseen syyskuussa 2018. Tätä myös nimellä ”Yanlong” kulkevaa teknologiaa kehittävä China National Nuclear Corporation -yhtiö odottaa reaktorille rakennuslupaa vuoden 2019 alkupuolella. Periaatteessa reaktori voisi tällöin olla kaupallisilla markkinoilla 2020-luvulla. Ottaen huomioon millä vauhdilla ydinteknologian kehitys on Kiinassa edennyt, suunnitelmia voidaan pitää hyvinkin realistisina.

Kaukolämpöreaktoriteknologian kaupallistamista voidaan pitää myös Suomen kannalta mielenkiintoisena mahdollisuutena. Aikaisemmassa blogikirjoituksessa käsiteltiin ydinenergian roolia ilmastonmuutoksen torjunnassa. Suomen sähköntuotantorakenne on jo nykyisellään varsin puhdas, mutta päästövähennyspotentiaalia löytyy paljon muilta energiasektorin osa-alueilta. Kaukolämmön osalta aikataulu on äärimmäisen tiukka, sillä hallitus on esittänyt kivihiilen käytölle täyskieltoa vuodesta 2029 alkaen. Ville kirjoitti aikaisemmin että ydinkaukolämmön mahdollisuuksien selvittämisestä on tehty kunnallisella tasolla valtuustoaloitteita ainakin Helsingissä, Espoossa, Kirkkonummella, Nurmijärvellä ja Turussa. Kiinnostusta on ollut yli puoluerajojen, ja esimerkiksi Vihreissä pitkään vaikuttanut Osmo Soininvaara on tuonut aiheeseen liittyvän kantansa varsin julkisesti esiin.

Kuva 1: Kaukolämmöntuotannossa käytetyt primäärienergialähteet Suomessa vuonna 2017. Fossiilisten polttoaineiden osuus on yli puolet. Vertailun vuoksi sähköntuotannosta yli 80% katetaan vähähiilisillä teknologioilla, joista merkittävin on ydinvoima. Lähde: Energiateollisuus ry.

Ilmastonmuutoksen torjunta edellyttää toimenpiteitä, jotka tulevat joka tapauksessa mullistamaan koko energiasektorin tuotantorakenteen. Moni ehdotetuista ratkaisuista perustuu teknologiaan, josta ei ainakaan suuressa mittakaavassa ole aikaisempaa näyttöä. Kaukolämpöreaktori ei tässä mielessä eroa esimerkiksi hiilidioksidin talteenotosta. Poliittisten ja taloudellisten haasteiden lisäksi ydinkaukolämmön toteuttaminen edellyttää kuitenkin myös sitä, että reaktorit pystytään osoittamaan riittävän turvallisiksi sijoitettavaksi lähelle suuria asutuskeskittymiä.

Ydinenergia-alan osaaminen on Suomessa korkealla tasolla. Turvallisuusasioissa, käytetyn polttoaineen loppusijoituksessa sekä laitosten käytössä voimme sanoa olevamme jopa maailman kärkeä. Alan valmistavaa teollisuutta ei Suomeen kuitenkaan ole erityisesti syntynyt.^vii Tämä on asia, jonka matalan lämpötilan reaktoreiden yleistyminen voisi periaatteessa muuttaa. Espressokeittimen paineessa toimivan, haaleaa vettä tuottavan kaukolämpöreaktorin pääkomponenttien valmistaminen tuskin ainakaan edellyttää sellaista osaamista tai teknologiaa, jota ei löytyisi esimerkiksi suomalaisesta konepajateollisuudesta.

Voisiko fossiilisia polttoaineita korvaavien kaukolämpöreaktorien valmistusmaa siis ollakin Kiinan sijaan Suomi? Tähän kysymykseen ollaan parhaillaan etsimässä vastausta VTT:n valmistelemassa Business Finland -hankkeessa.

---

ⁱ⁾ ”Topical Meeting on Low-Temperature Nuclear Heat” (21-24.8.1977). Konferenssipaperit on julkaistu American Nuclear Societyn Nuclear Technology -lehden numerossa 38 vuodelta 1978.

ⁱⁱ⁾ R. Tarjanne, S. Vuori, L. Eerikäinen & L. Saukkoriipi. ”Lämmitysreaktoriprojektin loppuraportti.” Valtion Teknillinen Tutkimuskeskus, Lämmitysreaktoriryhmä, 1974.

ⁱⁱⁱ⁾ Venäläisillä reaktoreilla on tuotettu kaukolämpöä myös Bulgariassa, Unkarissa, Slovakiassa ja Ukrainassa. Se, että Loviisan vanhoja neuvostovalmisteisia laitoksia ei ole suunniteltu yhteistuotantoon, lienee pikemminkin poikkeus yleisestä VVER-kehityslinjasta.

^iv) Kaukolämpöverkko toimii suhteellisen joustavasti verrattuna esimerkiksi sähköverkkoon, jonka jännitteelle ja taajuudelle on asetettu tiukat rajat. Lämpötilan vaihteluväli on suhteellisen laaja, ja putkissa virtaavan veden suuri lämpökapasiteetti tasaa muutoksia. Kaukolämmön lisäksi samaa matalan lämpötilan reaktoriteknologiaa voidaan käyttää jäähdytykseen, sekä tuottamaan kastelu- ja juomavettä suolaisesta merivedestä. Jälkimmäisillä teknologioilla arvioidaan olevan vielä kaukolämpöäkin suuremmat markkinat, sillä suuri osa maailman väestöstä asuu kuivan ja lämpimän ilmaston maissa.

^v) Huonosti toteutetun turvallisuussuunnittelun vuoksi Fukushima Daichin ydinvoimalaitosalueelle maaliskuussa 2011 iskenyt tsunami tuhosi kerralla neljän reaktoriyksikön varavoimadieselit. Sähköjärjestelmien täydellinen menetys johti lopulta kolmeen sydämensulamisonnettomuuteen, kun polttoaineen tuottamaa jälkilämpöä ei saatu reaktoreista ulos. Pelastustöitä vaikeutti ratkaisevasti järjestelmien ylipaineistuminen. Vaikka vettä olisi ollut saatavilla, sitä ei korkean paineen vuoksi kyetty syöttämään oikeaan paikkaan. Fukushiman ydinvoimalaonnettomuuden vaiheita on käsitelty tarkemmin toisessa blogikirjoituksessa.

^vi) Passiivisia turvajärjestelmiä on suunniteltu myös suuriin kolmannen sukupolven kevytvesireaktoreihin. Esimerkiksi Westinghousen AP1000-laitoksessa reaktorin jälkilämmönpoisto ja suojarakennuksen jäähdytys on toteutettu luonnonkierrolla. Ensimmäiset 1157 MW:n AP1000-laitokset otettiin käyttöön Sanmenin ydinvoimalaitoksella Kiinassa syksyllä 2018.

^vii) Viittaan tässä erityisesti laitoksen ydinteknisiin komponentteihin. Suomessa on tehty ydinenergia-alalle mittalaitteita, automaatiojärjestelmiä, varavoimageneraattoreita, jne…

Advertisement